KAUHUJEN YÖ 23.-24.4.2020

Torstain ja perjantain välisenä yönä Mosse raapi sisälle klo 1.40. Mamma meni päästämään herran sisälle ja onneksi oli sen verran tajuissaan ja hereillä, että huomasi pimeässä ja hiljaisessa makuuhuoneessa, että pikku ukolla ei ole kaikki ihan kunnossa. Valot päälle ja tarkastelemaan. Mossen hengitys pumppaavaa, ei maistunut superherkutkaan ja viimeinen sinetti oli lakananvalkoiset ikenet :O Siitä emäntä vetäs ensimmäiset käteen osuvat vaatteet päälle, koira autoon ja nilkka suorana Omaeläinsairaala Mevetiin Pitäjänmäkeen. 

YLIHYSTERISOINTIA VAI OIKEA HÄTÄ?

Kotipihalla vielä mietin, että onko tämä nyt taas sitä ylireagointia ja -hysteerisyyttä, johon mamma saattaa ajoittain eläimien kanssa syyllistyä... Mosse käveli reippaasti autoon ja hyppäsi kyytiin ongelmitta ja mietin vielä autossa istuessani, että pärjättäisiinkö kuitenkin yön yli kipulääkkeellä ja tarkkailulla, mutta ne valkoiset ikenet kuitenkin mietitytti sen verran, että päätin kuitenkin lähteä matkaan. Vastoin kaikkia nopeusrajoituksia saavuttiin Pitskuun parissa kymmenessä minuutissa. 

Mossea tutkittiin, todettiin kohonnut pulssi, alilämpöisyyttä ja (alkava) shokki. Poika laitettiin heti tippaan ja otettiin verikokeita, ajettiin karvat vatsan alta ja ultrattiin. Ei löytynyt mitään syytä, kaasua tosin oli paljon. Mosse oli niin kiltisti kaikissa tutkimuksissa, antoi tassun verikokeita ja suoniyhteyttä varten nätisti, meni pöydälle makaamaan selälleen ja makasi ilman rauhoitusta koko sheivauksen ja uä-kuvauksen ajan. 

Röntgeniin ja sieltä pikapikaa leikkauspöydälle

Koska mitään selittävää syytä ei löytynyt, vietiin poika siitä röntgeniin, jossa sitten heti todettiin torsio eli vatsalaukunkiertymä. Kamala shokki! Eläinlääkäri ei uskaltanut antaa paljoa toivoa selviytymisestä ja ainoa hoitomuoto on kirurginen hoito eli leikkaus. Kävin äkkiä pussaamassa Mossea kuonolle ja toivottamassa tsemppiä, kun herraa jo lähdettiin kiireellä kiikuttamaan leikkaussaliin. Minä lähdin yksinään ajelemaan hysteerisenä kotia kohti kellon ollessa lähempänä neljää. Oli muuten pitkät aamuyön tunnit kävellessä ympäri taloa ja odotellessa lääkärin soittoa. 

Kuuden jälkeen sitten tuli puhelu, että leikkaus on ohi ja oli mennyt ihan ok. Pientä tummumaa eli kuolion alkua oli jo ollut ja seuraavat kaksi vuorokautta ovat kriittisimmät, lähteekö veri kiertämään ja onko toiveita toipumiselle. Iltapäivällä soittivat, että veriarvot ovat paranemaan päin ja uskalsivat antaa heikon positiivisen ennusteen selviämisellä. Mossella olisi ollut mahdollisuus kotiutua jo perjantaina eli leikkausta seuraavana iltana, mutta tein päätöksen, että Mosse saa jäädä vielä yön yli sairaalaan seurantaan, koska jos jotain komplikaatioita tulee, apua on lähellä. 

Itkua, sydämen tykytystä, fyysistä pahaa oloa ja valvomista...

On muuten karmivaa, niin fyysisesti kuin henkisesti, valvoa puolitoista vuorokautta syömättä mitään, juoda vain teetä, koska mitään ei mennyt kurkusta alas, ja odottaa eläinlääkärin soittoa. Sairaalasta lupasivat soittaa, jos kunto romahtaa. Perjantai-lauantaiyönä olin ilmeisesti nukahtanut kuitenkin jossakin vaiheessa, koska sydän meinasi räjähtää lauantaiaamuna klo 6 kun isännän kello soi. Pelästyin, että se on minun puhelimeni ja sairaalasta soitetaan ikäviä uutisia. 

No, en siinä itsekään enää saanut nukuttua, koska sairaalasta oli kuitenkin luvattu soittaa aamulla Mossen vointia ja sopia kotiinlähdöstä, joten jäin odottelemaan soittoa. 

Kello yhdeksän aikaan sitten lauantaiaamuna tuli odotettu soitto tutulta eläinlääkäriltä, Mossen vointi on olosuhteisiin nähden hyvä ja herran voisi 11-12 välillä tulla hakemaan kotiin <3 Minähän lähdin melkein siltä seisomalta kauppaan ostamaan Mosselle eläinlääkärin suosittelemia ruokia, kanan jauhelihaa ja puuroriisiä. Ostin myös melkomoisen herkkukassin eläinlääkäriaseman henkilökunnalle eli Mossen hengenpelastajille. 

Oltiinkin sitten Mevetissä klo 11 jälkeen ja pääsin näkemään pojan <3 Mossella oli mennyt vähän nuoli lyttyyn, kun päälle oli laitettu haavapuku eli nuolemisen estävä jump suit. Ilme kyllä hivenen piristyi kun näki mamman :) 

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

KOTIINPALUU JA TOIPUMINEN ALKAKOON

Lähdettiin sitten pojan kanssa kotiin hirveän lääkekassin ja pitkän kotIhoito-ohjelistan kanssa. 

Mosse kun pääsi autosta ulos kotona ja Niilo tuli vastaan, niin pikku pojan ilme kirkastui nollasta sataan ihan silmissä, häntä alkoi heilumaan ja kova haistelu molemmin puolin. Lauantaipäivä meninkin koko porukalla nukkuessa univelkoja pois. Mossekin nukkui ihan rauhassa monta tuntia makuuhuoneessa. 

Sitten alkoikin toipumiskausi. Ulkokoirana Mosse on tottunut olemaan suurimman osan ajastaan ulkona vapaana aidatulla pihalla, mutta nyt olikin sitten luvassa kaksi viikkoa hihnassa käpöttelyä, ei riehumista, ei juoksemista, ei hyppimistä eli ei mitään kivaa. Tontin rajat käytiin monta kertaa päivässä läpi, pitäähän sitä nyt tsekata, että petoeläimet pysyvät poissa ja että valtakunnassa on kaikki hyvin. Ensimmäinen viikko meni oikein hyvin ja Mosse, odotuksista huolimatta, sopeutui sisäkoiran elämään todella hyvin. Ei juurikaan raapinut ulos, koska ilmeisen nopeasti ymmärsi, että se typerä hihna ja mamma sen perässä seuraa mukana eikä yksin saa mennä. Lääkkiden syöminen oli tuhannen hankalaa. Jätkää ei pystynyt millään kusettamaan piilottamalla lääkkeitä mihinkään. Kerran se aina meni halpaan eri kylkiäisten kanssa, mutta viimeisten pillereiden kohdalla huomasi, että jokin mättää eikä suostunut enää syömään. Ensiksi meni maksamakkaran kanssa, kunnes tajusi, että se on myrkytetty. Seuraavaksi meni kissan märkäruoalla, mutta vain kerran. Sitten lihapullan kera. Seuraavat pillerit meni voileipäkinkun sisällä ja viimeiseksi juuston sisällä. Juusto olikin ilmeisesti sellainen herkku, että sen kanssa lääkkeet meni, vaikka ne haistettiin sieltä. Tarkkaan pupelsi, söi juuston ja sylkäisi pillerin suunpielestä ulos. Mutta suostui kuitenkin vielä ottamaan lisää.  

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö

Kuvan mahdollinen sisältö: koira ja ulkoilma

Reilun viikon sairausloman jälkeen ukko alkoi mielestään olla jo kunnossa, yritti haastaa isoveljiä painiin ja muutenkin aika alkoi olla pitkää sisällä. Mammakin alkaa pikku hiljaa uskomaan, että ehkä tästä selvittiin säikähdyksellä. Isolla sellaisella, mutta selvittiin!

Kaksi viikkoa leikkauksesta Mosse pääsi lopulta olemaan vapaana pihalla. Haava on parantunut oikein hyvin ja ruokakin on vihdoin ja viimein alkanut maistumaan kunnolla. Nyt mammakin uskaltaa jo alkaa hengittämään normaalisti. 

Kiitos Luoja, kiitos Omaeläinsairaala Mevet ja hengenpelastustiimi

Tässä casessa oli paljon "Luojalle kiitos"-elementtejä...

Ensimmäinen se, että Mosse tuli pyytämään sisälle yöllä. Haluan inhimillistää sen ja uskoa, että se tuli ns. pyytämään apua, koska tunsi itsekin, että kaikki ei ole kunnossa. Olisi voinut kuvitella, että se olisi vain mennyt kipuaan pakoon jonnekin piiloon ja olisimme sen aamulla löytäneet kuolleena jostakin pihan perältä.

Toiseksi se, että heräsin ja olin sen verran hereillä, että huomasin jonkin olevan vinossa.

Kolmanneksi se, että luotin omaan intuitioon, enkä jäänyt odottamaan aamua, koska siihen mennessä Mosse olisi todennäköisesti jo kuollut. Tuo torsio kun on sellainen, että se vaatii välitöntä hoitoa eikä siltikään välttämättä selviä. 

Kuvan mahdollinen sisältö: koira ja ulkoilmaKuvan mahdollinen sisältö: koira, ulkoilma ja luonto